Hyppää sisältöön

Terveiset Micro Magicin kesäpäiviltä

Vietimme kesäpäiviä elokuun lopulla kauniissa järvimaisemissa.

Kirjoittanut Kimmo Haapavuori
maanantai 23. elokuun 2021
1 min

Lämpimät loppukesän terveiset Micro Magicin kesäpäiviltä Kyrösjärven kauniista maisemista. Oli mukava kokoontua pitkästä aikaa porukalla. Ohjelmassa oli sekä virallista asiaa että vapaamuotoista yhdessäoloa.

Kevään ja kesän aikana liiketoiminnassamme on tapahtunut isoja uudistuksia. Aiemmin sisaryrityksemme vastuulla olleet tuotteistetut pilvipalvelut siirtyivät meidän liiketoiminnaksemme ja olemme kesäkuusta alkaen olleet vahvasti mukana pilvibisneksessä. Kesäkuun lopulla puolestaan avasimme upouuden verkkokauppamme. Sekä pilvipalveluiden että verkkokaupan ympärille olemme rakentaneet isoja suunnitelmia, joita yhdessä kirkastimme kesäpäivien aikana.

Haluamme jatkossa olla pienten ja keskisuurten yritysten asiantunteva IT-kumppani, joka pitää huolen niin yrityksen laitteista, palveluista kuin myös asiantuntijaosaamisen tarpeen täyttämisestä.

Virallisen osuuden jälkeen illanviettomme täyttyi saunomisesta, uimisesta, grillaamisesta ja mitä monimuotoisimmista keskusteluista ja iloisesta naurusta.

Kesäpäivät antoivatkin varmasti paljon hyvää boostia koko porukallemme syksyä kohti mentäessä. On hienoa olla rakentamassa jotain täysin uutta, ja tiedämme, että heinäkuussa alkaneesta uudesta tilikaudestamme on tulossa todella mielenkiintoinen.

Grillailua kesäpäivillä 2021

Illan jo hämärtyessä miehistö valmisti maittavan aterian hiilillä ja perinteisellä pallogrillillä.

 

Lisää ajankohtaisia uutisia