Hyppää sisältöön

Terveiset Micro Magicin 2023 Kesäpäiviltä

Kookonnuimme jälleen vuosittain järjestettäville Micro Magicin henkilöstön kesäpäiville.

Kirjoittanut Kimmo Haapavuori
maanantai 2. lokakuun 2023
2 min

Pari viikonloppua taaksepäin vietimme yhteistä aikaa Micro Magicin porukan kanssa. Kävimme yhdessä läpi sekä asiasisältöä että tietenkin myös paljon asian vierestä.

Kävimme läpi muun muassa kesällä päättyneen tilikauden antia, joka oli mukavasti positiivinen. Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman sitoutunutta tiimiämme ja uskomattomia asiakkaitamme. Kiitos, että olette olleet mukana tällä matkalla!

Katse oli myös tiukasti kohti tulevaa. Keskustelut eivät rajoittuneet pelkästään numeroihin ja taloudellisiin saavutuksiin. Istuimme alas ja pohdimme tulevaisuutta innolla. Monta kertaa keskustelu lähti rönsyilemään ja vei meidät aivan uusiin suuntiin. Tämä oli pelkästään positiivista, sillä näistä syntyi lukuisia uusia ehdotuksia ja ideoita, jotka auttavat meitä kehittymään edelleen. On hienoa nähdä, miten jokainen meistä tuo oman arvokkaan panoksensa tiimiin.

Viikonlopun herkullisin hetki oli epäilemättä Viking Gracen buffet. Se oli monen mielestä paras laivabuffet pitkiin aikoihin. Se yhdistettynä mahtavaan seuraan, on yhtä kuin täydellinen ympäristö rentoutumiselle ja keskusteluille. Ja Nummelan toimipisteemme kunniaksi tietenkin illan musiikkitarjonnasta vastasi Anssi Kela. 💪

Yhteinen matkamme jatkuu ja kehittyy. Vuoden päästä on mielenkiintoista nähdä, millaisessa tarinan vaiheessa tuolloin olemmekaan. Kuten sanonta kuuluu, ”Tästä on hyvä jatkaa täyttä höyryä eteenpäin!” Tai ehkäpä pitäisi sanoa, ”Tästä on hyvä jatkaa nesteytetyn maakaasun voimalla!” 😏

Lopuksi haluamme vielä kiittää kaikkia asiakkaitamme. Meille Micro Magicissa asiakkaat ovat kaikki kaikessa. Kiitos, että olette valinneet meidät kumppaniksenne ja olette luottaneet meihin ja ammattitaitoomme. Mikäli haluatte antaa meille palautetta, arvostaisimme sitä suuresti. Teidän kokemuksenne ja mielipiteenne auttavat meitä kehittymään ja tarjoamaan teille entistä parempaa palvelua!

Hyvää syksyä kaikille!

-Micron jengi!