Hyppää sisältöön

Tilitoimistot päivittävät IT-palvelut kesällä

Taloushallinnon ammattilaisille alkuvuosi ja kevät ovat kiireistä aikaa. Vaikka sähköiset järjestelmät ovat tuoneet osaltaan helpotusta tilinpäätöskiireisiin, venyvät kirjanpitäjien ja tilitoimistoyrittäjien päivät pitkiksi alkuvuoden aikana.

Kirjoittanut Kimmo Haapavuori
maanantai 30. toukokuun 2022
2 min

Tästä syystä alkuvuodesta ei tilitoimistoissa tehdä hankintoja tai suuria uudistuksia. Usein uudet hankinnat siirretäänkin tilitoimistoissa syksyyn. Kuitenkin syksy on myös petollista aikaa. Alkusyksyn jälkeen joulunaika lähestyy joka vuosi yhtä yllättävän nopeasti ja usein loppuvuotta lähestyttäessä ei enää haluta lähteä tekemään uudistuksia joulun alla. Ja sitten koittaakin taas vuodenvaihde ja rumba on valmiina alkamaan.

Näistä syistä johtuen olemme huomanneet, että kesä on erittäin hyvää aikaa tehdä tietotekniikkaan liittyviä uudistuksia. Monet suoraviivaiset uudistukset, kuten tietokoneiden tai tulostusratkaisujen uudistukset ovat alkukesälle sopivia hankkeita. Hankinnat, joissa työntekijät ottavat uusia palveluita käyttöön, on paras ajoittaa heti lomien jälkeiseen ajankohtaan.

Vaikka loman jälkeen on usein töitä odottamassa, on se kuitenkin tyypillisesti hyvä hetki ottaa käyttöön uusia palveluita. Uudet ratkaisut tuovat helpotusta käyttäjien arkeen ja tällaisille asioille ihmiset ovat vastaanottavaisia loman jälkeen, kun ajatukset eivät ole vielä jumittuneet täysin arjen rutiineihin.

Mikäli jokin uusi järjestelmä vaatii projektiluonteista käyttöönottoa tai pidempikestoista koulutusta, on loppukesän ja alkusyksyn aikana hyvä hetki tällaiseen. Syksyn aikana uudet toimintatavat hioutuvat ja vuoden kiireisimpinä aikoina uudet palvelut ovat jo tehokkaassa käytössä ja tuovat osaltaan helpotusta vauhdikkaaseen arkeen.

Microsoft 365 vaatii säännöllistä koulutusta

Meidän tarjoamamme IT-palvelut ovat tyypillisesti varsin suoraviivaisia ja helppokäyttöisiä. Tästä johtuen pitkiä projekteja ei tarvita. Esimerkiksi sähköisen allekirjoituspalvelumme MagicSignin peruskäytön osaa helpon käyttöliittymän ansiosta ilman koulutusta.

Osa tärkeistä IT-ratkaisuista on toki myös sellaisia, joita kirjanpitäjät tai muut yrityksen käyttäjät eivät edes huomaa, vaan ne toimivat huomaamattomasti taustalla. Esimerkiksi varmuuskopiointipalvelut (työaseman varmuuskopiointi ja Microsoft 365 -varmuuskopiointi) ovat sellaisia, jotka tulee olla kunnossa, mutta eivät vaadi käyttäjältä mitään toimenpiteitä.

Kuitenkin Microsoft 365 on palvelu itsessään sellainen, jonka tehokas käyttäminen vaatii säännöllistä kouluttamista. Microsoft 365 on nykyisin lähes jokaisen taloushallinnon ammattilaisen jokapäiväisessä käytössä, mutta palvelua käytetään puolitehoilla lähes jokaisessa yrityksessä.

Microsoft 365 on laajentunut huomattavan monipuoliseksi palveluksi, joka helpottaa käyttäjän arkea lukemattomin eri tavoin. Esimerkiksi Outlook ja Teams ovat kaikille tuttuja, mutta harva osaa käyttää näiden palveluiden hienoja ominaisuuksia. Puhumattakaan Plannerista, To-Dosta, OneNotesta, Formisista ja monista monista muista Microsoft 365 -palvelun muista ominaisuuksista, joilla jokainen käyttäjä voi helpottaa ja tehostaa omaa tekemistään monin tavoin.

Microsoft 365 -koulutukset ovatkin sellaisia, joihin jokaisen yrityksen ja jokaisen käyttäjän kannattaa osallistua. Me tarjoamme sekä valmiita koulutuksia että tarpeiden mukaan räätälöityjä koulutuksia. Jos tuntuu siltä, että teillä ei oteta kaikkea hyötyä irti Microsoft 365 -palvelusta, niin olethan yhteydessä minuun. Suunnitellaan yhdessä, miten helpotamme tilitoimistonne arkea.

Onko teidän tilitoimistossanne tietotekniikan kehittämiseen liittyviä tarpeita? Kesä on täällä, joten nyt on erinomainen hetki toteuttaa uudistuksia tai alkaa suunnittelemaan niitä. Jos tarvitset apuja tai vinkkejä, niin ole rohkeasti yhteyksissä.