Hyppää sisältöön

Toimitusjohtajan katsaus päättyneeseen tilikauteen

Meillä Micro Magicissä tilikausi päättyy kesäisin. Tilinpäätös valmistuu näin ollen aina mukavasti kesäkauden päättyessä. Lomien jälkeen pääsee siis starttaamaan uudella energialla uuteen tilikauteen.

Kirjoittanut Kimmo Haapavuori
tiistai 13. syyskuun 2022
2 min

Meillä käynnistyi muutama vuosi sitten isot pohdinnat Micro Magicin strategian suhteen. Liiketoimintamme oli todella pitkään pohjautunut myymälävetoiseen laitekauppaan. Isossa kuvassa IT-laitekauppa on siirtynyt vahvasti verkkoon ja perinteinen myymälätoiminta on keskittynyt muutamille isoille toimijoille. Meidänkin oli aika uudistua.

Samaan aikaan sisaryrityksemme Magic Cloudin puolella oli ajankohtaista pohtia strategian painopisteitä. Näiden pohdintojen lopputuloksena Micro Magicille muotoutui uusi liiketoimintasuunnitelma. Tulisimme edelleen jatkamaan kivijalkamyymälöidemme toimintaa Nummelassa ja Ikaalisissa, mutta paljon olisi tuleva myös uutta.

Alkukesästä 2021 Micro Magicin palvelureppuun tuli monipuolinen kattaus pitkälle tuotteistettuja pilvipalveluita. Aiemmin nämä pilvipalvelut olivat olleet Magic Cloudin palvelurepussa, mutta yrityksen keskittyessä suurempiin räätälöityihin konesaliulkoistuksiin, oli varsin luontevaa siirtää nämä pilvipalvelut Micro Magicin liiketoiminnaksi.

Nyt päättyneen tilikauden aikana pilvipalvelut muodostuivat Micro Magicille jo erittäin merkittäväksi osaksi liiketoimintaa. Keskitymme vahvasti palvelemaan pieniä ja keskisuuria yrityksiä erilaisissa IT-tarpeissa, ja pilvipalvelut ovat keskeisessä roolissa tätä toimintaa.

Pilvipalvelut, IT-laitteiden myynti sekä asiantuntijapalvelut muodostavat yrityksille tarjoamamme palvelukokonaisuuden. Tämä kokonaisuus on uuden tekemisemme keskiössä.

Verkkokaupan julkaisu

Toinen merkittävä uudistus päättyneellä tilikaudella oli verkkokaupan julkaisu. Verkkokaupassamme on erittäin laaja, noin 40 000 tuotteen valikoima. Tämän lisäksi myös tarjoamamme pilvipalvelut ovat ostettavissa suoraan verkkokauppamme kautta.

Kulunut vuosi on osoittanut, että uuden verkkokaupan läpilyöminen ei ole mikään helppo rasti. Haasteistakin huolimatta viemme ahkerasti verkkokauppaamme eteenpäin ja kuuntelemme herkällä korvalla asiakkaidemme palautetta ja toiveita. Verkkokauppamme toimitusnopeus on asia, josta etenkin olemme olleet ylpeitä. Tilaukset ovat pääsääntöisesti perillä asiakkaalla heti tilausta seuraavana päivänä.

Start again

Reilu vuosi sitten käytin Micro Magicin liiketoiminnasta ”start again” -termiä, sillä 26 vuoden ikäisen yrityksen kohdalla ei voida puhua startupista. Micro Magicin liiketoiminta on pitkään ollut erittäin vakiintunutta, eikä liikevaihtomielessäkään suuria muutoksia ole nähty.

Nyt meillä kuitenkin on selvä suunnitelma ja suuri halua kehittyä ja kasvaa. Edelleen haluamme palvella paikallisia yrityksiä ja kuluttajia myymälöidemme kautta. Suurempaa kasvua kuitenkin haemme pienistä ja keskisuurista yrityksistä ympäri Suomen. Tilitoimistot ovat olleet meille kautta historian tärkeitä asiakkaita ja tilitoimistojen kanssa tulemme myös jatkossa tekemään erittäin paljon yhteistyötä. Tilitoimistoja meillä on pilvipalveluidemme asiakkaina nyt jo yli sata. Myös isännöinti- ja asianajotoimistot ovat muodostumassa meille keskeisiksi asiakasryhmiksi.

Kesällä päättyneellä tilikaudelle teimme liikevaihtoa noin 1,3 miljoonaa euroa. Tähän voi olla tyytyväinen, mutta nyt katse on jo tiukasti alkaneen tilikauden tekemisessä. Jatkossa kasvaminen vaatii entistä enemmän työtä. Kasvun aikana ensiarvoisen tärkeää on säilyttää tekemisen taso ja hyvä huolenpito asiakkaistamme.

Kasvavan yrityksen perusta on tyytyväiset asiakkaat sekä tietenkin innostunut ja motivoitunut henkilöstö. Viime viikolla pitämiemme kesäpäivien myötä olen edelleen vakuuttunut, että porukasta homma ei jää kiinni. Sitoutumisesta kertoo myös se, että päättyneen tilikauden aikana Keijo ja Matti lähtivät mukaan Micro Magicin osakkaiksi.

Innostunein tunnelmin suuntaamme katseet alkaneeseen syksyyn ja tilikauteen. Toista tiedetään, kun seuraava syksy saapuu. Millainen mahtaakaan olla tuolloin toimitusjohtajan katsaus päättyneeseen tilikauteen, sen aika näyttää 🙂

Kimmo Haapavuori
toimitusjohtaja
kimmo.haapavuori@micromagic.fi